Sijoittajat

Pääomamarkkinapäivä 2022

Pääomamarkkinapäivä 2022

Investors House järjesti pääomamarkkinapäivän maanantaina 3.1.2022 klo 14. Tilaisuudessa toimitusjohtaja Petri Roininen esitteli yhtiön strategian ja tavoitteet sekä vastasi kysymyksiin.

Investors House toteutti vuoden 2021 aikana hallituksen syksyllä 2020 vahvistamaa strategiaa vuosille 2020-2023.
Strategian mukaisesti kiinteistöliiketoiminnan koko arvoketjussa toimiva yhtiö on vuoden 2021 aikana vapauttanut pääomia myymällä toimisto- ja asuntoportfolioita sekä vastaavasti sijoittanut varoja kiinteistövarallisuudenhoidon liiketoimintaan ja kiinteistökehitykseen. Samalla yhtiö on jatkanut kasvavien perusosinkojen politiikkaa kuudetta peräkkäistä vuotta.

Vuoden 2021 aikana tapahtuneen strategian toimeenpanon myötä yhtiö on ohjeistanut operatiivisen tuloksen vuonna 2021 muodostuvan merkittävästi paremmaksi kuin 2020. Viimeisellä kvartaalilla 2021 tehtyjen kiinteistökauppojen jälkeen yhtiö tiedotti 30.11.2021 emoyhtiön kassavarojen nousseen 23 miljoonaan euroon, mikä oli 2/3 vastaavan päivän yhtiön markkina-arvosta.

Tallenne pääomamarkkinapäivästä