Sijoittajat

Hallinnointi > Yhtiökokous > Ylimääräinen yhtiökokous 2022

Ylimääräinen yhtiökokous 24.1.2022

Investors House Oyj:n osakkeenomistajat kutsuttiin ylimääräiseen yhtiökokoukseen, joka pidettiin maanantaina 24.1.2022 klo 14.00 yhtiön pääkonttorilla osoitteessa Pasilan Asema-aukio 1, A-aula, 15.kerros, Helsinki. Yhtiön osakkeenomistajat voivat osallistua kokoukseen ja käyttää osakkeenomistajan oikeuksiaan vain asiamiehen välityksellä sekä esittämällä vastaehdotuksia ja kysymyksiä ennakkoon tämän kokouskutsun mukaisesti. Yhtiökokoukseen ei voi osallistua paikan päällä. Ohjeet osakkeenomistajille löytyvät kutsun osasta C (Ohjeita kokoukseen osallistuville).

Yhtiön hallitus on päättänyt poikkeuksellisesta kokousmenettelystä 8.5.2021 voimaan astuneen väliaikaisen lain (375/2021) nojalla. COVID-19-pandemian leviämisen rajoittamiseksi yhtiökokous pidetään ilman osakkeenomistajien tai näiden asiamiesten läsnäoloa kokouspaikalla. Tämä on tarpeen yhtiön osakkeenomistajien, henkilökunnan ja muiden sidosryhmien terveyden ja turvallisuuden varmistamiseksi sekä yhtiökokouksen järjestämiseksi ennakoitavalla tavalla niin, että osakkeenomistajilla on yhtäläiset mahdollisuudet osallistua kokoukseen varmistaen samalla voimassa olevien viranomaisten asettamien rajoitusten noudattamisen. Tämän vuoksi osakkeenomistajat voivat osallistua kokoukseen ja käyttää osakkeenomistajan oikeuksiaan vain asiamiehen välityksellä toimittamalla äänestysohjeet asiamiehelle ennakkoon sekä esittämällä vastaehdotuksia ja kysymyksiä ennakkoon.

Yhtiö on saanut suurimmilta osakkeenomistajiltaan Maakunnan Asunnot Oy:ltä, Royal House Oy:ltä ja Core Capital Oy:ltä ilmoituksen, että ne tulevat kannattamaan kokouskutsussa esitettyä ehdotusta ylimääräisestä varojenjaosta ja osallistumaan kokoukseen asiamiehen välityksellä toimittamalla äänestysohjeet asiamiehelle ennakkoon. Edellä mainitut tahot edustavat yhteensä noin 59 prosenttia kaikista äänistä.

Ohjeita kokoukseen osallistujille add

COVID-19-pandemian leviämisen rajoittamiseksi yhtiökokous järjestetään siten, että osakkeenomistaja tai tämän asiamies ei voi saapua kokouspaikalle. Osakkeenomistaja tai tämän asiamies ei voi osallistua kokoukseen myöskään reaaliaikaisen tietoteknisen yhteyden välityksellä. Osakkeenomistaja voi osallistua kokoukseen ja käyttää siellä oikeuksiaan vain asiamiehen välityksellä alla olevien ohjeiden mukaisesti. Asiamiesten tulee huolehtia ennakkoon äänestämisestä osakkeenomistajien puolesta alla olevien ohjeiden mukaisesti.

1. Osakasluetteloon merkitty osakkeenomistaja

Oikeus osallistua yhtiökokoukseen on osakkeenomistajalla, joka on yhtiökokouksen täsmäytyspäivänä 12.1.2022 rekisteröity Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Osakkeenomistaja, jonka osakkeet on merkitty hänen henkilökohtaiselle suomalaiselle arvo-osuustililleen, on rekisteröity yhtiön osakasluetteloon. Osakkeenomistaja voi osallistua yhtiökokoukseen vain asiamiehen välityksellä jäljempänä kuvatulla tavalla.

2. Ilmoittautuminen, asiamiehen käyttäminen ja valtakirjat

Osakkeenomistaja saa osallistua yhtiökokoukseen ja käyttää siellä oikeuksiaan vain asiamiehen välityksellä. Asiamiesten tulee huolehtia ennakkoon äänestämisestä osakkeenomistajien puolesta. Osakkeenomistajia pyydetään COVID-19-pandemiasta johtuen käyttämään yhtiön nimeämän keskitetyn asiamiehen välityksellä valtuuttamalla asianajaja Iiro Hollménin Asianajotoimisto Lukander Ruohola HTO Oy:stä, tai hänen määräämänsä, edustamaan heitä yhtiökokouksessa ja käyttämään osakkeenomistajan äänioikeutta osakkeenomistajan antamien äänestysohjeiden mukaisesti. Yhtiön nimeämän asiamiehen valtuuttamisesta ei aiheudu osakkeenomistajalle kustannuksia lukuun ottamatta mahdollisia valtakirjamateriaalien postituskuluja. Lisätietoa nimetystä asiamiehestä ja hänen yhteystietonsa on saatavilla seuraavalla internetsivulla: www.lrhto.fi/ihmiset/iiro-hollmen/

Osakkeenomistaja saa osallistua yhtiökokoukseen ja käyttää oikeuksiaan myös muun asiamiehen välityksellä. Osakkeenomistajan asiamiehen on esitettävä päivätty valtakirja, tai hänen on muuten luotettavalla tavalla osoitettava olevansa oikeutettu edustamaan osakkeenomistajaa. Mikäli osakkeenomistaja osallistuu yhtiökokoukseen usean asiamiehen välityksellä, jotka edustavat osakkeenomistajaa eri arvopaperitileillä olevilla osakkeilla, on ilmoittautumisen yhteydessä ilmoitettava osakkeet, joiden perusteella kukin asiamies edustaa osakkeenomistajaa.

Malli valtakirjaksi ja äänestysohjeiksi on saatavilla yhtiön internetsivuilla www.investorshouse.fi viimeistään 10.1.2022, kun määräaika äänestykseen otettavien vastaehdotusten toimittamiselle on päättynyt. Mahdolliset valtakirjat pyydetään toimittamaan sähköpostitse osoitteeseen eija.tammiaro@investorshouse.fi tai postitse osoitteeseen Investors House Oyj, Veturitie 11 T 152, 00520 Helsinki, 10.1.2022 alkaen, kun määräaika äänestykseen otettavien vastaehdotusten toimittamiselle on päättynyt. Valtakirjojen on kuitenkin oltava perillä viimeistään 19.1.2022 klo 10.00 mennessä. Valtakirjan toimittaminen yhtiölle ennen edellä mainitun määräajan päättymistä katsotaan ilmoittautumiseksi yhtiökokoukseen, kunhan siitä ilmenevät edellä mainitut ilmoittautumiseen vaadittavat tiedot.

Asiamiesten tulee huolehtia ennakkoon äänestämisestä osakkeenomistajien puolesta 10.1.–19.1.2022 klo 10.00 välisenä aikana sähköpostitse osoitteeseen eija.tammiaro@investorshouse.fi tai postitse osoitteeseen Investors House Oyj, Veturitie 11 T 152, 00520 Helsinki. Asiamiesten toimittamien ennakkoäänten on oltava perillä edellä mainittuun määräaikaan mennessä.

Osakkeenomistajien ja asiamiesten yhtiölle luovuttamia henkilötietoja käytetään vain yhtiökokouksen ja siihen liittyvien tarpeellisten rekisteröintien yhteydessä.

3. Hallintarekisteröidyn osakkeen omistaja

Hallintarekisteröityjen osakkeiden omistajalla on oikeus osallistua yhtiökokoukseen niiden osakkeiden nojalla, joiden perusteella hänellä olisi oikeus olla merkittynä Euroclear Finland Oy:n pitämään osakasluetteloon yhtiökokouksen täsmäytyspäivänä 12.1.2022. Osallistuminen edellyttää lisäksi, että osakkeenomistaja on näiden osakkeiden nojalla tilapäisesti merkitty Euroclear Finland Oy:n pitämään osakasluetteloon viimeistään 19.1.2022 klo 10.00. Hallintarekisteriin merkittyjen osakkeiden osalta tämä katsotaan ilmoittautumiseksi yhtiökokoukseen. Hallintarekisteröidyn osakkeen omistajaa kehotetaan pyytämään hyvissä ajoin omaisuudenhoitajaltaan tarvittavat ohjeet koskien tilapäistä rekisteröitymistä osakasluetteloon, valtakirjojen antamista ja ilmoittautumista yhtiökokoukseen. Omaisuudenhoitajan tilinhoitajan tulee ilmoittaa hallintarekisteröidyn osakkeen omistaja, joka haluaa osallistua ylimääräiseen yhtiökokoukseen, merkittäväksi tilapäisesti yhtiön osakasluetteloon viimeistään edellä mainittuun ajankohtaan mennessä. Omaisuudenhoitajan on myös huolehdittava ennakkoäänestämisestä hallintarekisteröidyn osakkeen omistajan puolesta.

4. Muut ohjeet ja tiedot

Osakkeenomistajilla, joilla on vähintään yksi sadasosa yhtiön kaikista osakkeista, on oikeus tehdä äänestykseen otettava vastaehdotus yhtiökokouksen asialistalla oleviin päätösehdotuksiin. Tällaiset vastaehdotukset on toimitettava yhtiölle sähköpostitse osoitteeseen eija.tammiaro@investorshouse.fi tai postitse osoitteeseen Investors House Oyj, Veturitie 11 T 152, 00520 Helsinki, viimeistään 7.1.2022. Vastaehdotuksen tekevien osakkeenomistajien on esitettävä vastaehdotuksen toimittamisen yhteydessä selvitys omistuksestaan. Vastaehdotus otetaan käsiteltäväksi yhtiökokouksessa sillä edellytyksellä, että osakkeenomistajalla on oikeus osallistua yhtiökokoukseen ja osakkeenomistaja omistaa yhtiökokouksen täsmäytyspäivänä vähintään yhden sadasosan yhtiön kaikista osakkeista. Jos vastaehdotusta ei oteta käsiteltäväksi yhtiökokouksessa, vastaehdotuksen puolesta annetut äänet jäävät ottamatta huomioon. Yhtiö julkaisee mahdolliset äänestykseen otettavat vastaehdotukset yhtiön internetsivuilla www.investorshouse.fi viimeistään 10.1.2022.

Osakkeenomistaja voi esittää osakeyhtiölain 5 luvun 25 §:ssä tarkoitettuja kysymyksiä kokouksessa käsiteltävistä asioista 10.1.2022 asti eija.tammiaro@investorshouse.fi tai postitse osoitteeseen Investors House Oyj, Veturitie 11 T 152, 00520 Helsinki. Tällaiset osakkeenomistajien kysymykset, yhtiön johdon vastaukset niihin sekä mahdolliset muut kuin äänestykseen otetut vastaehdotukset ovat nähtävänä yhtiön internetsivuilla www.investorshouse.fi viimeistään 13.1.2022. Kysymysten ja vastaehdotusten tekemisen edellytyksenä on, että osakkeenomistaja esittää riittävän selvityksen osakeomistuksestaan.

Yhtiössä on kokouskutsun päivänä ulkona olevia osakkeita 6.181.418 kpl, jotka tuottavat yhteensä 6.181.418 ääntä. Yhtiön kokonaisosakemäärä on 6.182.287, jotka tuottavat yhteensä 6.182.287 ääntä. Yhtiön omassa hallussa olevilla 869 osakkeella ei kuitenkaan voi äänestää yhtiökokouksessa. Yhtiön hallituksella on yhtiökokouksen 26.4.2021 antama valtuutus päättää yhtiön hallussa olevien osakkeiden käytöstä.